Tervetuloa Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen perjantaina 14.11.2025 klo 16–18 Ornamon toimistolle (Annankatu 16 B 35–36, 00120 Helsinki).

Kokouksessa katsomme tulevaan: käsittelemme vuoden 2026 toimintasuunnitelman ja talousarvion, valitsemme uuden hallituksen sekä keskustelemme ajankohtaisista tekstiilitaiteen ja alan kehityksen teemoista. Kokouksen jälkeen jatkamme iltaa inspiroivissa tunnelmissa, kun vierailemme texolaisen taiteilijan Synnöve Dickhoffin näyttelyssä alakerran galleria A2:ssa. Dickhoff juhlistaa tänä vuonna 30-vuotista taiteilijauraansa – hän valmistui tekstiilitaiteilijaksi jouluna 1995. Näyttelyssä nähdään sekä uusia teoksia että valikoima aikaisempia töitä, jotka kietoutuvat hienosti näyttelyn teemaan.

HALLITUSPAIKKOJA TARJOLLA!
Haluatko olla mukana kehittämässä TEXOn toimintaa ja tulevaa juhlavuotta? Hallituksessa pääset vaikuttamaan siihen, miten tekstiilitaiteen näkyvyyttä Suomessa vahvistetaan, jäsenten yhteistyötä edistetään ja ammattitaitoa kasvatetaan. Lisäksi hallitus toimii jäsenten edustajana myös kansainvälisesti ja ajaa heidän yhteisiä ammatillisia etujaan esimerkiksi Ornamon sisällä.

TEXOn hallituksen valitsee vuosikokous, ja siihen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä 1–7 jäsentä. Vuoden 2026 toimikaudelle on nyt vapautumassa paikkoja – tule rohkeasti mukaan ja vaikuta!

Ilmoita kiinnostuksestasi sähköpostitse mahdollisimman pian!

SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA

1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen
– todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
– valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi ääntenlaskijaa ja pöytäkirjantarkastajaa
– kirjataan läsnäolijat

2. Kokouksen työjärjestys
– hyväksytään kokoukseen laadittu työjärjestys

3. Toimintasuunnitelma 2026
– vahvistetaan vuoden 2026 toimintasuunnitelma

4. Talousasiat
– vahvistetaan vuoden 2026 talousarvio
– vahvistetaan yhdistyksen jäsenmaksu vuodelle 2026
– valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja vuodelle 2026

5. Henkilövalinnat
– valitaan yhdistyksen hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja toimikaudelle 2026

6. Muut asiat

7. Kokouksen päättäminen


***

Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä osallistutko kokoukseen etäyhdellä vai paikan päällä Annankadulla. 
Ilmoittaudu kokoukseen sähköpostitse 10.11.2025 mennessä: info@tekstiilitaiteilijattexo.fi

Lämpimästi tervetuloa kokoukseen!
Hallitus 2025

Kuvassa yksityiskohta Synnöve Dickhoffin teoksesta Runo (2025).