Tekstiilitaiteilija Inka Kivalon gobeliineja ja tekstiiliveistoksia on esillä Alvar Aalto-museon Galleriassa Jyväskylässä 21.2.-26.4.2020.
”Kaiken alku on lanka, jonka kokoan ohuista langoista ja säikeistä”, Kivalo kuvailee. ”Mukana saattaa kulkea kultalanka tai peritty silla. Kun rakennan lankani itse, saan rikkaan värisävyjen paletin, jota vielä sekoitan kutomalla.” Kivalon tärkein työkalu ovat hänen toistasataa vuotta vanhat, kuusenjuuresta tehdyt kangaspuunsa. Perinteiset välineet ja tekniikat eivät kuitenkaan näyttäydy Kivalon töissä nostalgiana, vaan hänen teoksensa ovat visuaalista langoilla maalaamista ja väreistä hurmioitumista.
Kangaspuiden äärellä syntyvien gobeliinien vastapainoksi Kivalo työskentelee myös vapaasti muovattavien teosten parissa. Kirjailemalla rakennetut ihmishahmoiset tekstiiliveistokset ovat näyttelyssä ikään kuin sekä teoksia että katsojia. Tekstiiliveistokset muodostavat Alvar Aalto -museossa nähtävän näyttelyn rungon, joista osa on nyt ensimmäistä kertaa yleisön nähtävissä. ”Toiset veistoksista ovat tunnistettavia muotokuvia, toisissa taas yhdistyvät useammat henkilöhahmot. Jokainen veistos on kasvanut omaksi persoonallisuudekseen työskentelyn ja hahmon muovaamisen myötä”, kertoo Kivalo.
Vinkki: Inka Kivalon taiteilijatapaaminen ”Se mitä on käsillä..” järjestetään museossa tiistaina 7.4. klo 17-18. Tapaamisessa Kivalo esittelee näyttelynsä sekä kertoo työskentelynsä taustoista.
Inka Kivalo: Personae
Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä
avoinna ti-su 11-18
www.alvaraalto.fi