Karoliina Arvilommin näyttely ”Kingdom Animalia – Luonnoksia olioista menneisyydessä ja tulevaisuudessa” on Galleria Moletin lokakuun 2020 näyttely. Näyttely on esillä 29.9. -25.10.2020.
”Minua kiehtovat vanhat tekstiilit, jäkälät, hitaus, avaruus, jääkukat ikkunassa, vesi kaikissa muodoissaan, rannat, alkueliöt, eri kulttuurit, nomadit, ihmiset rajoilla…” kertoo Arvilommi. Viime vuosina Karoliina on työskennellyt ”Palapeli” – sarjan parissa. Palapeli-sarja koostuu eri muotoisista ja kokoisista, koristeellisista ja värikkäistä paloista jotka yhdistyessään muihin paloihin muodostavat erilaisia hahmoja, olioita ja eliöitä, joista kasvaa tarinoita.
Väreillä ja niiden keskinäisillä suhteilla on aina ollut tärkeä rooli Arvilommin työskentelyssä. ”Palapeli” – töissä myös muoto on merkittävä. Samoja osia käyttäen voi muodostaa vaihtuvia kuvia. Teoskokonaisuuden taustalla on ajatus siitä, että kaikki elävä on tehty samoista aineista.
Arvilommin teoksiin on vaikuttanut hänen henkilöhistoriansa.
”Lapsuuteni kesät vietin saaressa lähellä itärajaa. Oli tilaa, aikaa ja valoa. Ei sähköä, ei kiirettä. Tästä kiireettömyyden ja tilan tunnusta, auringon kimaltelusta veden pinnalla, saan nauttia myös nykyisillä asuinsijoillani Pohjois-Karjalassa, ja toivoakseni tämä välittyy töideni kautta.”
Tekniikkana Arvilommi käyttää perinteistä vesihuovutustekniikkaa, jota on muunnellut omaan ilmaisuunsa sopivaksi. Huovutus tekniikkana on vapaa ja maalauksellinen. Materiaalin, suomenlampaan villan, taiteilija hankkii suoraan paikallisilta luomutiloilta, pesee ja värjää sen käsin. Karstauksen Arvilommi tekee yhdessä puolisonsa kanssa yli satavuotiaalla karstauskoneella.
”Eettisesti ja ekologisesti kestävä materiaali on minulle tärkeä osa työtäni, ja haluan sillä viestittää että meidän jokaisen tulisi ottaa vastuuta valinnoistamme.”
Galleria Moletti
Wahreninkatu 12,
30100 Forssa
***