Ariadna Donnerin kuvakudos ’Eloisa ja hiljainen kesä’ on esillä American Tapestry Biennialissa Yhdysvalloissa.

Kolmanteentoista American Tapestry Biennialiin lähetettiin tänä vuonna kaikkiaan 189 teosehdotusta, yhteensä 114:lta taiteilijalta ympäri maailman. Näyttelyn kuraattorina toimi Nick DeFord, joka valitsi näyttelyyn mukaan 37 kuvakudosta kymmenestä eri maasta. Näyttelyssä on esillä texolaisen Ariadna Donnerin kuvakudos ’Eloisa ja hiljainen kesä’, joka on osa Ariadnan luonnon monimuotoisuutta tutkivaa kuvakudossarjaa.
– Asun Lipukka järven rannalla. Kesäaamuisin upotan airot tummaan veteen ja pinnalla tanssivat sateenkaaret. Kuvakudos on omistettu tälle järvelle ja näin myös kaikille maailman vesille. Ei ole elämää ilman vettä ja eloa vesissä ilman aurinkoa, Ariadna kertoo.

Muista pohjoismaista näyttelyssä ovat mukana Lis Korsgren Ruotsista sekä Birgitta Hallberg ja Mette Hans Tanskasta.

Kuraattori Nick DeFord kertoo teoksista seuraavaa: ”Kaikkien toimitettujen teosten joukosta löytyi sisällöllisesti ja kuvallisesti yhteisiä teemoja. Valittuja teoksia yhdisti vahva käsitteellisyys, joka pohjautui mm. enteiden, unien ja ennustusten tematiikkaan. Monet hyväksytyistä teoksista edustavat tätä teemaa, erityisesti surrealistisella ja mielikuvituksellisella kuvastollaan.”

 

American Tapestry Biennial 13
27.1. – 27.3.2021
Highfield Hall and Gardens 
Falmouth, MA 02540 USA

18.7. – 3.10.2021
San Jose Museum of Quilts and Textiles 

San Jose, CA 95113 USA

Artikkelin kuvituskuvana on yksityiskohta Ariadna Donnerin kuvakudoksesta ’Eloisa ja hiljainen kesä’.