Tekstiilitaiteilija Minnamarina Tammen näyttely ”sanomattakin selvää…. SANOMATTA EI SELVIÄ” on esillä Teijon Masuunissa 2.6. – 30.6.2021. Tammi on koonnut Masuunin Studioon kokoelman keramiikka- ja paperiveistoksia sekä minitekstiilejä, jotka peilaavat päivän puheenaiheita.
Tammen omintakeinen tyyli yhdistää materiaaleja tulee näyttelyn teoksissa hyvin esiin. Tammi on käyttänyt teoksissaan päämateriaalina sanomalehtipaperia, jonka teemallinen ja materiaalinen moniulotteisuus on kiinnostanut ja inspiroinut taiteilijaa yli 30 vuoden ajan. Hän on muovannut sanomalehtipaperia eri tekniikoin mm. punonut, hiertänyt maassa ja yhdistänyt sitä toisiin materiaaleihin, kuten keramiikkaan, rautalankaan, silkkiin. Minnamarina kertookin, että materiaalien häivyttäminen toistensa lomaan huomaamattomasti on hänelle kiinnostava ja inspiroiva taiteen tekemisen käsittelytapa. Materiaalin sulauttamisessa hän käyttää apuna mm. paperin omaa painomustetta sekä ajan tuomaa patinaa.
”Sanomalehti, mikä aarreaitta!
Se kätkee sisäänsä tarinoita, tapahtumia, näkökulmia historiasta kauas tulevaisuuteen. Joka päivä uusi painos kertoo mitä kiehtovaa ympärilläsi tapahtuu. Tekstit ja kuvat tuovat maailman tapahtumat konkreettisesti lähelle mikä herättää tunteita laidasta laitaan. Entä mitä löytyykään rivien välistä?…
Ja unohtamatta itse paperia painomusteineen – se on upeaa materiaalia uusiokäyttöön.”
s a n o m a t t a k i n s e l v ä ä….
S A N O M A T T A E I S E L V I Ä
2.6. -30.6.2021
Teijon Masuuni
Telakkatie 17
25570 TEIJO
***
Artikkelin kuvituskuvassa Minnamarina Tammen teos ”Exist & Exit” (2019).