Väriopillisiin pohdintoihin ja värien kokemiseen vaikuttavien tekijöiden tarkasteluun työnsä perustava nykytekstiilitaiteilija Merja Keskinen ripustaa ”Kudotut värit” -näyttelynsä syyskuussa Galleria Pictoriin. Näyttely avautuu yleisölle 4. päivä syyskuuta.

Merja Keskisen teosten lähtökohtina ovat tulkinnat väreistä. Merja käsittelee teoksissaan muutoksia värien sävyissä, tummuudessa ja puhtaudessa. Hän tutkii värien rinnastuksia ja värien synnyttämiä mielikuvia. Värit syntyvät optisesti eri väristen lankojen yhdistelmistä ennalta valitun järjestelmän mukaisesti. Hän toteuttaa teoksensa kehittämällään kudontatekniikalla erikokoisista osista ja värillisten elementtien muodostelmista.

”Teosteni pintaan syntyy usein kolmiulotteinen vaikutelma tai ne asettuvat monitasoisesti tilaan. Tärkeässä roolissa teoksissani on värien variaatioiden synnyttämä rytmi. Osa teoksista on toteutettu läpinäkyvistä verkkomaisista osista. Hennot työt asettuvat haluttuun muotoon tilaan ripustettuina, jolloin niiden värit ja sisältö avautuvat katsojalle. Vapaasti tilaan ripustettavien teosten hahmottumiseen vaikuttaa merkittävästi myös valo ja sen suunta.” Merja Keskinen kertoo.

 

K U D O T U T   V Ä R I T  /  V Ä V D A   F Ä R G E R  /  W O V E N   C O L O R S
4.9. – 9.10.2021

Galleria Pictor
Karhumäenpolku 5, Nummela

Taiteilijatapaaminen la 11.9. klo 12-16

***

Kuvituskuvassa Merja Keskisen teoksia esillä Galleria Pictorin tiloissa.