Design Without Borders  -näyttely on Kiscelli Múzeumissa järjestettävä monialainen kansainvälinen taiteen festivaali, joka kokoaa yhteen huonekalu- tekstiili- ja korusuunnittelijoiden sekä kuvataiteilijoiden töitä. Festivaali tarjoaa myös alustan nykytanssijoille ja muusikoille.

Design Without Borders -hanke keskittyy tyylilajien ja teemojen yhteentoimivuuteen; nimi heijastelee näyttelyn kansainvälistä luonnetta, alueellista vuoropuhelua, eurooppalaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja eri taidealojen välisiä yhteyksiä. Tavoitteena on esitellä muotoilun tulkintamahdollisuuksia laajemmassa merkityksessä. Näyttelyn konseptit, luova lähestymistapa ja innovatiivisuus perustuvat jatkuvaan inspiraation keräämiseen, vuoropuheluun eri sosiaalisten ryhmien, ammattien tai sukupolvien välillä. Aiempien vuosien käytännön mukaisesti esillä olevat teokset, esineet ja projektit korostavat eri alojen – kuvataiteen ja muotoilun tai kuvataiteen ja esittävän taiteen – välisen tuottavan vuorovaikutuksen merkitystä. Näyttely ei kuitenkaan korosta vain tekijöitä; se lisää myös tietoisuutta sosiaalisen vastuun, ympäristötietoisen ajattelun, kestävän kehityksen, ruohonjuuritason yhteisöjen sekä verkostoitumisen merkityksestä.

Tänä vuonna on esillä yli 150 tekijän teoksia 16 euroopan maasta mm. Iso-Britanniasta, Alankomaista, Saksasta ja Italiasta. Suomesta mukana näyttelyssä ovat tekstiilitaiteilija Erja Hirvi Marimekolle suunnitelluilla värikkäillä painokankaillaan sekä muotoilijalegenda Yrjö Kukkapuro, korumuotoilija Helena Lehtinen, kuvataiteilija Jenni Sokura ja muotoilija Hanna Särökaari.

Näyttely on osa Budapestin Autumn Festivalia ja Budapest Design Week -tapahtumasarjaa.

 

D E S I G N   W I T H O U T   B O R D E R S
10.10. – 28.11.2022

Kiscell Museum
1037 Budapest, Kiscelli u. 108
Hungary

***

Kuvituskuva: Erja Hirven suunnittelemat tekstiilit sekä Yrjö Kukkapuron tuolit esillä näyttelytilassa. Kuva: Csaba Villányi