Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n 65. toimintavuosi on lopuillaan. Vallitsevasta pandemiatilanteesta ja siitä aiheutuneista rajoituksista huolimatta on ollut ilo huomata, että jäsenistö on aktiivista ja lukuisia inspiroivia tekstiilitaiteen näyttelyitä on järjestetty kattavasti ympäri Suomen. Vuoteen on mahtunut myös mielenkiintoisia webinaareja ja jäsenistölle suunnattuja ekskursioita ja jäsenkohtaamisia.
Vuoden yksi suosituimmista tapahtumista oli kesäkuussa järjestetty professori Pirjo Kääriäisen vetämä CHEMARTS – tekstiilin uudet mahdollisuudet -webinaari. Webinaari tavoitti texolaisia sekä muita asiasta kiinnostuneita katsojia ennätyksellisen runsaasti. Elokuussa vierailimme arkkitehtonisesti vaikuttavassa Kalevan Navetassa Seinäjoella ja viimeisimpänä marraskuussa Kouvolassa, jonne upea kollegamme tekstiilitaiteilija Raija Jokinen on kuratoinut näyttävän kansainvälisen Asia-Europe 5 tekstiili- ja kuitutaiteen näyttelyn. Näyttely on yksi kautta aikain laajimmista kansainvälisistä tekstiilitaiteen näyttelyistä Suomessa. TEXOn hallitus suosittelee vierailua Poikilot Museoon lämpimästi.
Myös Taiteilijat O:n kanssa yhteistyössä järjestettävä Paljain Silmin – With the Naked Eye jatkonäyttelyn suunnittelu nytkähti loppuvuodesta eteenpäin. Yhteisnäyttely kootaan ensi kesän päänäyttelyksi Voipaalan Taidekeskukseen Valkeakoskelle. Näyttely jatkaa vuoden 2020 näyttelykonseptia, ja teeman ytimessä on ihmisen ja luonnon kohtaaminen. Hallitus tiedottaa jäsenistöä ja näyttelyssä mukana olevia taiteilijoita projektin vaiheista ensi vuoden puolella.
TEXOn hallitus kokoontui kuluvan vuoden aikana 10 kertaa. Kaikki kokoukset järjestettiin etäyhteyksien avulla. Myös kevään ja syksyn jäsenille avoimet yleiskokoukset järjestettiin Teams -sovellusta hyödyntäen. Syyskokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja budjetti sekä valittiin seuraavalle toimintakaudelle uusi hallitus. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Miia Pöytälaakso ja hallituksen jäseniksi valittiin Maija Esko, Soile Hovila, Tiina Karhu, Laura Laivamaa, Henna Mantere, Maria Rivera-Pessi, Tanja Valta ja Jaana Woll. Uusi hallitus aloittaa tehtävässään 1.1.2022.
Pitkän linjan hallitusaktiivi, tekstiilitaiteilija Ulla-Maija Vikman vetäytyi hallitustyöstä 18 vuoden palveluksen jälkeen. TEXOn hallitus kokoontui joulukuussa juhlaillalliselle ja kiitti Ulla-Maijaa ansiokkaasta työstä yhdistyksen eteen. Tuhannet kiitokset Ulla-Maija!
KIRJAVINKKI!
Päikki Prihan ja Leena Svinhufvudin kirjoittama ”Tekstiilitaiteilija Greta Skogster-Lehtinen” kokoaa yksien kansien väliin Gretan ainutlaatuisen mittavan ja historiallisesti merkittävän elämäntyön. Gretan rooli suomalaisen tekstiilitaiteen syntymisessä ja kehittymisessä on ohittamaton, ja kirja tekee omaperäisen taiteilijan monipuolisuuden vihdoin näkyväksi. Kirja on tilattavissa sähköpostitse osoitteesta maaseudunsivistysliitto@msl.fi. Postituksen hoitaa MSL, kirjan hinta on 25 euroa (+ postituskulut).
Tekstiilitaiteilijat TEXO ry kiittää kaikkia jäseniään ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille tunnelmallista joulunaikaa sekä värikylläistä tulevaa vuotta 2022!
– Hallitus 2021
***
Kuvituskuvassa talvimaisema Myllykoskelta. Kuva: Miia Pöytälaakso