Kansainvälinen ARTAPESTRY6 -näyttely tuo Keski-Suomen museoon näyttävää nykyajan tekstiilitaidetta eri puolilta Eurooppaa. Kuvakudokset ovat näyttävimmillään kuin kolmiulotteisia maalauksia, taidokkaita piirroksia ja tilataideteoksia. Ne vangitsevat katseen ja kutsuvat tutkimaan kokonaisuuteen piiloutuvia yksityiskohtia. Näyttelyn yhteydessä järjestetään monenlaista oheisohjelmaa. Elokuussa, 5.8. on tarjolla Lasse Naukkarisen dokumenttielokuva ’Kudottu muistikirja’, joka seuraa texolaisen taiteilijan Ariadna Donnerin ’Surunauha’ kuvakudoksen kehitysvaiheita ja avaa näyteikkunan taiteellisen luomisprosessin intiimeihin yksityskohtiin.

Taiteilija Ariadna Donner kutoo kankaalle muistiin juuri sitä aikaa, jota parhaillaan elämme. Joskus kudonta keskeytyy ja joutuu armotta purettavaksi, kun tapahtuu sellaista, joka pakottaa muuttamaan kudonnan suunnan. Tällaisia tapahtumia olivat yli kaksi vuotta kestäneen Surunauha-gobeliinin kudonnan aikana Utöyan saaren murhenäytelmä, Ariadnan äidin kuolema sekä Ariadnan langon, säveltäjä Otto Donnerin äkillinen poismeno. Joskus kudonta on kuin silta tai salaperäinen viesti kaukaisten kulttuurien välillä.

Dokumenttielokuva Kudottu muistikirja (2015) on Ariadna Donnerin ja Lasse Naukkarisen käsikirjoittama. Ohjauksesta ja kuvauksesta on vastannut Lasse Naukkarinen. Dokumenttielokuva liittyy Keski-Suomen museon 4. kerroksessa esillä olevaan ARTAPESTRY6 -näyttelyyn. Elokuvassa näytetään otteita myös ARTAPESTRY3 -näyttelystä, joka on ollut esillä Keski-Suomen museossa.

KUDOTTU MUISTIKIRJA (52min.)
pe 5.8. klo 15:00
Käsikirjoitus: Lasse Naukkarinen ja Ariadna Donner
Ohjaus ja kuvaus: Lasse Naukkarinen.
Leikkaus: Jani Salminen
Äänisuunnittelu ja leikkaus: Leo Naukkarinen
Musiikki: Henrik Otto Donner
Tuotantosuunnittelu: Philip Donner
Tuotanto: Lasse Naukkarinen/Ilokuva

Vapaa pääsy.
Ariadna Donner on paikalla museossa elokuvan aikana.

///

Elokuvan jälkeen, klo 16:30 on tarjolla maksuton yleisöopastus ARTAPESTRY6 -näyttelyyn kuvakudostaiteilija Aino Kajaniemen johdolla. Texolainen Aino Kajaniemi on yksi ARTAPESTRY6-näyttelyn taiteilijoista.

***

Kuvituskuvassa kuvankaappaus Karjalan uutisten uutisjutusta. (2016)