Texolainen tekstiilitaiteilija Ulla Lapiolahti on valittu vuoden värjäriksi Kokkolassa järjestetyssä Käsityögaalassa. Gaalan järjestäjinä toimivat Taito Keski-Pohjanmaa ja Taitoliitto. Vuoden värjäri palkitaan käsi- ja taideteollisuuden kultaisella taitomerkillä. Taitomerkki voidaan myöntää käsityön taitajalle ja yrittäjälle, jonka työt tunnetaan laadukkaina ja korkeatasoisina. Huomionosoitus liittyy vuoden käsityötekniikkaan, joka 2022 on värjäys luonnonväreillä. Valinnan teki Taitoliitto Värjärikilta ry:n esitysten pohjalta.
Ulla Lapiolahti on taiteilija ja tekstiilialan ammatillinen opettaja sekä luonnonvärien käytön edistämisen ja tietämyksen levittämisen pioneeri. Hän nauttii työskentelystä värien, muotojen, materiaalien sekä ihmisten parissa. Ja samanlaista hyvän olon tunnelmia hän pyrkii jakamaan eteenpäin omien töidensä kautta. Väripatojen äärellä ovat heränneet monet syvälliset keskustelut, mutta myös ystävyyssuhteet. Hänelle yhdessä tekeminen on jaettu ilo.
”Luonnonvärien kokonaisprosessi on kiehtova ja eläväinen. Olen onnellisimmillani, kun saan liikkua luonnossa, kerätä kasveja, upottaa kädet väripataan, tehdä itse painovärejä, musteita, printtejä”, Ulla tunnelmoi.
Lue Ullan haastattelu Taitoliiton verkkojulkaisusta.
***
Artikkelin kuvituskuvassa Ulla kerää kasveja. Kuva: Agata Anttonen / Keskisuomalainen