Tekstiilitaiteilija Ulla-Maija Vikman (s. 1943) palkittiin Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n elämäntyöpalkinnolla lokakuussa 2022. Palkinto myönnettiin Vikmanille hänen ansiokkaasta urastaan taiteilijana sekä pitkäjänteisestä työstään Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n hyväksi. TEXOn lisäksi hän on toiminut muun muassa Ornamon ja taidekäsityöläiset TAIKOn hallituksissa edistäen muotoilualan yhteistyötä ja näkyvyyttä. Taiteilijana hän on tunnettu maalatuista viskoosilangoista koostuvista teoksistaan. Hänen töitään on ollut esillä kymmenissä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Vikman on palkittu Vuoden tekstiilitaiteilija -palkinnolla 1992 ja Pro Finlandia-mitalilla 1991. TEXOn Maria Rivera-Pessi kävi haastattelemassa Vikmania.
Olet koulutukseltasi teollinen muotoilija ja aloitit urasi arkkitehtitoimistossa. Miten päädyit tekemään tekstiilitaidetta?
Arkkitehtitoimistossa työskennellessäni tuli tarve käyttää värejä ja halusin siksi opiskella vielä tekstiilisuunnittelua. Opintojen jälkeen, 1970-luvun alussa työskentelin aluksi Atskissa assistenttina tuote- ja ympäristönsuunnittelulaitoksella, mutta halusin kuitenkin kehittyä tekstiilitaiteilijana. Kollegat perustivat tuolloin yhteistyöpajoja, joissa painettiin käyttötekstiilejä, ja niin minäkin menin mukaan Kankaantekijät-ryhmään. Painoin tuolloin enimmäkseen silkkihuiveja ja tein painettuja taidetekstiilejä. Kansainvälisessä tekstiilitaiteessa oli vastikään irtauduttu perinteistä, kun kaksiulotteiset seinätekstiilit kehittyivät ensin reliefimäisiksi ja siirtyivät tilaan kolmiulotteisiksi tekstiiliveistoksiksi. Murros toi tullessaan uudet materiaalit ja rakenteet, ja tekstiilitaiteilijat kehittivät omia tekniikoitaan. Olin miettinyt pitkään, mitä itse voisin tehdä. Ensimmäisen lankateokseni tein taidekäsityöläiset TAIKOn yhteisnäyttelyyn, joka pidettiin Taidehallissa 1986. Keksin kuvioida loimilankaa maalaamalla nähtyäni eräässä kirjassa eteläamerikkalaisen intiaanipäällikön maaväreillä kuvioidun niiniviitan. Maalaamalla värjääminen vaati paljon tilaa, mutta onneksi asuin tuolloin tekstiilitaiteilijoiden yhteisössä, jonka työtiloihin olimme rakentaneet pitkät painopöydät. Jos niitä ei olisi ollut, en olisi varmaankaan ruvennut käyttämään tätä tekniikkaa. Siitä se lähti. Ensimmäinen yksityisnäyttelyni pidin Kluuvin galleriassa vuonna 1988.
Tekstiilitaideteoksesi koostuvat tuhansista värjätyistä viskoosilangoista. Yläosastaan kiinnitetyt, vapaasti putoavat langat muodostavat pinnan, joka liikkuu vapaasti ilmavirran mukana. Mikä saa sinut aina uudestaan kehittämäsi tekniikan pariin?
Töissäni tutkin värejä ja niiden optista sekoittumista. On kiinnostavaa nähdä, miten erivärisistä langoista syntyy elävä väripinta, vähän niin kuin ryijyssä. Lankojen liike ja pinnan epätasaisuus lisäävät sävyeroja. Myös päivänkierron mukana tekstiilin värit muuttuvat. Viskoosikuitu, jota käytän, on palkitseva materiaali, koska se heijastaa valoa, värjäytyy ja laskeutuu kauniisti.
Mikä on ollut merkittävin hetki urallasi?
Vuosi 1992 oli ihmeellinen. Sain tuolloin 15-vuotisen apurahan, minut nimettiin Vuoden tekstiilitaiteilijaksi, työni valittiin Lausannen biennaleen ja suuri neliosainen tilausteokseni julkistettiin Mankkaan koulussa.
Miten näet tekstiilien aseman taiteen kentällä?
Kyllä se jostain kertoo, että tekstiilitaiteen menetelmät ja tekniikat ovat alkaneet kiinnostaa myös muiden alojen taiteilijoita. Perinteiset tekstiilitekniikat, kuten ryijy, yhdistetään nyt usein esittävyyteen kuvataiteilijoiden töissä.
Olet pitkänlinjan järjestöihminen. Tulit TEXOn hallituksen jäseneksi ensimmäisen kerran 1996 ja olit mukana yhteensä kunnioitettavat 18 vuotta. Sen lisäksi olet toiminut luottamustehtävissä Taidekäsityöläiset TAIKOn puheenjohtajana 1983–88 ja Ornamossa hallituksen jäsenenä 1982–87 ja varapuheenjohtajana 1996–97. Mitä järjestötyö on merkinnyt sinulle?
Olen tutustunut kollegoihin ja oppinut tuntemaan monipuolisesti tekstiili- ja muotoilualaa. Siitä on ollut paljon hyötyä työskennellessäni työllistämiskurssien johtajana Helsingin yliopistolla ja sitten täydennyskoulutuksen kehittäjänä Taideteollisessa korkeakoulussa. Tekstiilitaiteen kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata. Esimerkiksi 1980-luvulla tekstiilitaiteilijat alkoivat saada julkisia toimeksiantoja ja 2000-luvulla prosenttitaide on tuonut mahdollisuuksia myös tekstiilitaiteilijoille. Olen ollut mukana monen näyttelytyöryhmän toiminnassa. Taidekäsityöläiset ry TAIKOn kiertonäyttelyn aikaansaaminen Taidehalliin 1986 oli hieno saavutus, sillä saatiin taidekäsityölle näkyvyyttä ja kaivattua nostetta. Juryyn kuuluivat Kaj Franck, Simo Heikkilä ja Olli Tamminen. Näyttelystä tuli todella hieno. Mieleen ovat jääneet myös TEXOn tekstiilitriennaali Lodzin tekstiilimuseossa 2004 ja TEXOn 50-vuotisjuhlanäyttely ”Kädet ja kaikki” 2006, jonka avasi Tarja Halonen. On ollut kiinnostavaa päästä suunnittelemaan näyttelyiden kokonaisuutta.
Olet Ornamon senioritaloyhdistyksen perustajajäsenenä ja pitkäaikaisena puheenjohtajana ollut toteuttamassa Helsingin Kalasatamassa sijaitsevaa Taiteilijatalo Ars Longaa Ornamosäätiön tuella. Millainen prosessi se oli ja millainen talosta tuli?
Projektin idea syntyi TEXOn syyskokouksessa vuonna 2011, kun muutamat tekstiilitaiteilijat ehdottivat senioritalon rakentamista. Minä sain sitten Ornamolta tehtäväksi tehdä muistion talon ominaisuuksista. Alku menin nopeasti. Taiteilijaseuran Ateljeesäätiöllä oli vastaava hanke aluillaan ja kaupungin ehdotuksesta laittauduimme yhteen. Pian oltiin kaupunkisuunnitteluvirastossa neuvottelemassa tontista. Ornamon senioritaloyhdistys perustettiin 2013. Ensi töiksemme teimme tutustumisretken kahteen yleishyödylliseen senioritaloon Tukholmassa, josta saatiin vinkkiä siihen, millaista yhteistoiminta voisi olla. Tontti talolle saatiin 2014 ja sen jälkeen mukaan hankkeeseen tulivat myös Kirjailijaliitto ja Kuvasto. Rakennuskustannukset saatiin alhaisiksi, koska naapuritonttien Settlementtiasuntojen ja Alkuasuntojen kanssa meillä oli yhteinen urakoitsija ja arkkitehti. Järjestimme kaikille halukkaille luennon joustavasta asuntosuunnittelusta ja yhteissuunnittelusta, sekä workshopeja, joissa mietittiin, minkälaisia toimintaa ja tiloja talossa tulisi olla. Tein toista workshopia varten ennakkokyselyn, jossa kartoitettiin yhteistiloissa tärkeitä asioita ja asuntojen kokoa. Liikunnan merkitys korostui ja huoneohjelmaa muutettiin siten, että yksiöiden sijaan kaksioiden määrää lisättiin. Saimme myös kuntosalin, yhteisen olohuoneen keittiöineen, ja kattotasolle liikuntasalin, klubin, viljelmäalueen ja lenkkipolun, joka kiertää koko talon. Katutason varastotila kunnostettiin galleriakäyttöön. Taidealan ammattilaisille tarkoitetussa talossa on 54 asuntoa. Ensimmäiset asukkaat muuttivat taloon 2020 alkuvuodesta. Asukastoiminta on vilkasta, talossa on pidetty mm. kirjojen julkkareita, kirjallisuus- ja lukuiltoja, luentoja ja galleriassa on jatkuvasti talon asukkaiden yhteis- ja yksityisnäyttelyitä.
****