Texolaisen Melissa Sammalvaaran Elonpeitto -näyttely on esillä Gumbostrand Konst & Formissa Sipoossa. Sammalvaara luo luonnosta ja sammaleista inspiroituneita moderneja ryijyjä, joissa tarkastellaan tilallisuutta ja nykyihmisen luontosuhdetta erilaisin pinnoin, materiaalein ja tekniikoin. Käsin toteutetut ryijyt ovat runsaan mätäsmäisiä ja muodoltaan vaihtelevia: ne kasvavat seinillä orgaanisina ryppäinä ja levittäytyvät rihmastoineen hellästi mutta määrätietoisesti. Ryijyt toteutetaan käsin kutomalla, tuftaamalla, neulomalla ja solmimalla, ja kuten perinteisissä ryijyissäkin, tekeminen on hyvin hidasta ja huolellista.

Elonpeitto on tarina niistä kaikista yhteyksistä, rihmastoista ja toisiinsa lomittuvista pinnoista jotka täplittävät ympäristöämme luoden edellytykset myös muulle elämälle. Teosten aiheet ulottuvat aina juurakoista latvuksiin ja niihin erikoisiin kohtaamisiin joita tällä välillä tapahtuu. Näyttelyn keskiössä onkin elollisten asioiden ajoittain näkymätön symbioosi jäkälien rihmastoista puun kuoren alla elävien sienien ja mikroskooppisten hajottajahyönteisten yhteistoimintaan. Samalla tavalla myös ihmisen ja luonnon rajat kaatuvat keinotekoisuuteensa ja kääriydymme toisiimme yhtä erottamattomasti ja peruuttamattomasti kuin kaikki muukin elollinen. Ryijyjen solmimisella käsitellään luonnonaiheita aikajänteellä joka on ajallemme vieras, mutta ympäröivälle maailmalle ja omille juurillemme ominainen: asiat ottavat aikansa, rauhallinen aprikointi edeltää toimintaa ja työskentely edellyttää harjaantumista. ”Näyttelyn ryijyt ovat saaneet kasvaa ja kehittyä omannäköisikseen viimeisen vuoden aikana ja niiden toisistaan eroavat piirteet ja tekotavat ovat ylistyslauluni moninaisuudelle ja sen vaalimiselle” Melissa Sammalvaara kiteyttää.

E L O N P E I T T O
12.1.-26.2.2023

Gumbostrand Konst & Form
Vainuddintie 72-78,
01150 Söderkulla, Sipoo

***

Kuvituskuvassa Melissa Sammalvaaran ryijy ”Rihma” (2022). Kuva: Melissa Sammalvaara.