Vuoden tekstiilitaiteilija Laura Isoniemen juhlanäyttely Order and Principle esittelee tyylikkään kokonaisuuden käsin painettuja kankaita. Töissään Isoniemi tutkii pinnan rakentamisen loppumattomia mahdollisuuksia vain yhtä elementtiä käyttäen. Uransa alkuvaiheissa 1990-luvun taitteessa Isoniemi tuli tunnetuksi pop-energiaa sykkivistä painokankaistaan, sittemmin hän on luonut moniulotteisen uran kuvio- ja tuotesuunnittelijana, taiteilijana, opettajana sekä muotoilun aloja yhdistävänä toimijana. Kysyimme Vuoden tekstiilitaiteilijalta hänen työstään ja ajatuksistaan.

Mitä Vuoden tekstiilitaiteilija -palkinto merkitsee sinulle?
Sillä on aivan valtavan suuri merkitys. Palkinto on osoitus siitä, että tulen huomatuksi vielä näin myöhäisellä iällä tekstiilitaiteen ammattikunnan edustajana, ja olen siitä todella otettu. Olen oman tieni kulkija tekstiilitaiteilijoiden keskuudessa, kun toimin niin monella alueella, Se tekee minut ehkä vähän vaikeasti määriteltäväksi, mutta palkinto rohkaisee minua olemaan tällainen kuin olen.

Olet opettanut yli kolmekymmentä vuotta Aalto-yliopistossa ja muualla muun muassa kokoelmasuunnittelua, soveltavia tekstiilitekniikoita, muotoilua ja kokeellista painokangassuunnittelua. Opetuksesi perustuu opiskelijoiden aitoon kohtaamiseen, luovuuden ja sisäisen kasvun tukemiseen, ja on jättänyt lähtemättömän jäljen moniin opiskelijoihin. Mikä on ollut itsellesi merkityksellistä opettajan työssäsi?
Opettajan työ on aivan valtavan palkitsevaa. Opetus kumpuaa rakkaudesta tähän alaan eli painokankaaseen ja kuvioihin ja niiden ihanaan tekemiseen. Oma paloni välittyy varmasti oppilaille. Olen aina yhtä innoissani kuin pikkukoira, jonka häntä heiluu. On hienoa nähdä, kun opiskelijat oivaltavat opettamani asian. Se on merkki siitä, että olen tullut ymmärretyksi ja pystyn selittämään asioita tavalla, joka on heille mielekästä. Opettajana sitä on ikään kuin kätilön roolissa, sillä tehtäväni on auttaa opiskelijoita synnyttämään uusia ideoita ja tulkintoja maailmasta. Parasta on, kun opiskelijat lisäävät soveltavat oppimaansa ja lisäävät oman kädenjälkensä. Sillä tavoin myös koko ala kehittyy eteenpäin.

On ollut erityisen kiinnostavaa opettaa ryhmiä, joissa opiskelijat tulevat eri aloilta, tietotaustoista ja kulttuureista, koska silloin tulokulmat ovat varsin erilaisia. Olen opettanut muun muassa matematiikkaa, taidetta ja arkkitehtuuria yhdistävää kurssia Crystal Flowers in Halls of Mirrors, joka kokoaa opiskelijoita arkkitehtuurin, muotoilun, matematiikan ja insinööritieteiden aloilta. Opin itse paljon siitä, että kohtaan erilaisia lähestymistapoja. Joudun silloin kyseenalaistamaan omaa ajatteluani, mikä pitää minut ammatillisesti hereillä.

Olet ollut myös ulkomailla opettamassa, muun muassa Tongji- ja Donghua-yliopistossa Kiinassa ja Reykjavik School of Visual Artsissa Islannissa. Miten päädyit ulkomaille opettamaan ja mitä reissut antoivat sinulle?
Minun supervoimani on uteliaisuus, ja ihmisten kanssa oleminen on helppoa ja mieluisaa. Ulkomailla opettaessa minua on kiehtonut se, ettei vieraassa ympäristössä mikään ole itsestään selvää. Sitä joutuu terävöittämään omaa tekemistä ja ajatteluaan, kun opettajana joutuu selventämään asioita. Ne haasteet ovat sellaisia pieniä painekattiloita, mutta kun ne selvittää, on tosi kivaa.

Kiina on minulle todella syvä kokemus. Kiinnostus Kiinaa kohtaan heräsi, kun olin Aallon järjestämässäTeaching Through English in the Multicultural Learning Environment -opettajankoulutuksessa vuonna 2011, ja tein siellä kiinalaisten avaruustieteen laitoksen opettajien kanssa ryhmätyötä. Keskustelimme toimintatavoista ryhmässä ja dissaamisesta. Olimme kaikki samalla aaltopituudella. Ajattelin, että jos ryhmätyö on näin kivaa kiinalaisten avaruustieteilijöiden kanssa, niin haluan Kiinaan! Kun sitten tuli tilaisuus lähteä sinne opetusvaihtoon, en epäröinyt. Vaihdon jälkeen olin useaan otteeseen Shanghaissa sekä Tongji-yliopistossa että Donghua-yliopistossa opettamassa. Niillä reissuilla tuli todennetuksi, että ihmisyys on samanlaista, vaikka kulttuuri olisi eri.

Islantiin minut johdatti islantilainen vaihto-opiskelija Helga Brynjolfsdottir, joka opiskeli kanssani samaan aikaan ja jonka kanssa ystävystyin. Olen ollut hänen kutsumanaan muutamaan otteeseen pitämässä luonnostelutyöpajaa Reykjavik School of Visual Artsissa. Siinä menin uteliaisuus edellä. Islanti on todella viehättävä maa ja islantilaiset ovat jollain lailla samanlaisia kuin suomalaiset, mutta vielä suoraviivaisempia ja mutkattomampia.

Olet liikkunut  laajasti tekstiilin, muotoilun ja taiteen kentällä erilaisissa rooleissa ja tehtävissä. Opetustyön ohessa olet suunnitellut kirkkotekstiilejä ja tehnyt kuvio- ja konseptisuunnittelua. Olet myös ideoinut ja tuottanut näyttelyitä. Mitkä ovat olleet sinulle erityisen tärkeitä hetkiä urallasi?
Eräs huippuhetkistäni liittyy aivan urani alkuun. Pian valmistuttuani Taideteollisesta korkeakoulusta tekstiilitaiteilijaksi sain Armi Ratian säätiön stipendin viiden muun muotoilualan tekijän kanssa ja pääsin Marimekolle tekemään stipendinäyttelyyn liittyviä teoksia. Jälkikäteen olen miettinyt, että olihan se aivan ainutlaatuista, että oli oma studio Marimekossa, jossa sain painaa käsin. Se oli aikamoinen startti uralle.

Haluan nostaa esiin urani alusta myös Radio-Cityn t-paidat. Niiden suunnittelu oli aivan älyttömän nastaa, koska pidän pop-kulttuurista ja olen suuri musiikin ystävä. Se oli myös siksi todella kiinnostavaa, että Radio City oli juuri aloittanut toimintansa ja sain olla luomassa heille visuaalista ilmettä. Monet työni ovat itse asiassa liittyneet jonkin uuden alkuun. Se on hedelmällinen tilanne, koska siinä ollaan ihan puhtaan paperin äärellä ja siinä pääsee luomaan asialle muodon ja hengen alusta lähtien. Olin myös mukana Aalto-yliopiston alkuvaiheissa 2010-luvun alussa, kun yliopistolle rakennettiin brändiä. Olin juuri opiskellut International Design Management Pro -opinnot ja keksin opintojen innoittamana osallistua yliopiston järjestämään kilpailuun, jossa etsittiin Aaltoon liittyviä uusia ideoita. Minut palkittiin Aaltoliike-konseptistani, johon sisältyi uusi myymäläkonsepti yliopistolle, siihen liittyvä tuotesuunnittelukurssi, näyttelytila ja kirjakauppa. Vaikka konsepti ei toteutunutkaan alkuperäisessä muodossaan, se oli kuitenkin mielenkiintoinen hanke, jota kesti kuusi vuotta. Pidin kaikille Aallon opiskelijoille avointa tuotesuunnittelukurssia, jossa suunniteltiin yliopiston myymälään designtuotteita ja uniikkikappaleita. Olimme Habitare-messuilla esittelemässä töitä useamman kerran.

Huippuhetkiä ovat olleet myös kirkkotekstiilien suunnitteluprojektit. Kirkkotekstiilit olivat minulle uusi aluevaltaus 2000-luvun alkupuolella ja niissä oli paljon opittavaa. Ensimmäinen iso suunnittelukokonaisuus oli Aitolahden kirkko Tampereella vuonna 2000, sen jälkeen suunnittelin kirkkotekstiilit Matinkappeliin 2002, Pyhän Annan lasten kirkkoon 2004 ja Heponiemen hiljaisuuden keskukseen 2007. Suunnittelu oli tiimityötä eri alan suunnittelijoiden kanssa. Minusta on kiinnostavaa, että samassa sävellyksessä on eri soittajia ja sen pitäisi näkyä lopputuloksessa.

Eräs merkittävimmistä projekteistani oli Echoes – 100 Year of Finnish Architecture and Design -muotoilunäyttely, jonka ideoin ja tuotin. Olin myös yksi sen kuraattoreista. Näyttelyn alkutahdit syntyivät Kiinassa 2014, ollessani opettajavaihdossa Tongji-yliopistossa. Pidin siellä luennon Echoes of Nature in Finnish Design and Architecture. Sitä valmistellessa suomalaisen muotoilun ja arkkitehtuurin ainutlaatuisuus ja erityisesti luontosuhde tulivat itselleni voimakkaasti näkyväksi juuri sen vuoksi, että olin toisenlaisen kulttuurin ympäröimänä, Kiinassa, jossa suurkaupungit ovat ahtaita ja luonto kaukana. Innostuin kehittelemään luennon pohjalta näyttelyideaa. Siitä syntyi Echoes-näyttely, joka oli osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa vuonna 2017. Se oli massiivinen työ ja onnistui valtavan hyvin. Se kiersi Varsovassa, Budapestissa, Berliinissä, Prahassa ja Slovakiassa. Minulla oli kuusi työntekijää ja näyttelyt toteutettiin kolmen suurlähetystön kanssa yhteistyössä. Näyttelyssä vieraili yli 50 000 kävijää ja se sai ulkomailla paljon julkisuutta. Se oli todella iso kakku ensikertalaiselle, mutta silti muistelen sitä rakkaudella.

Kuviollinen mieli -kirjani, joka ilmestyi vuonna 2019, on ehdottomasti yksi merkittävimmistä töistäni. Se käsittelee kehittämiäni pintasuunnittelun luovia menetelmiä ja kiteyttää sen vahvan otteen, tyylin ja näkemyksen, joka minulla taiteilijana ja opettajana on. Opettajana työskennellessäni olen siirtänyt tietotaitoani eteenpäin, mutta siitä ei jää oikein mitään konkreettista jälkeä. Tein kirjan, koska halusin tulla näkyväksi ja koska toivon, että opettamani ajattomat ja hyödylliset menetelmät eivät katoaisi.

Miten olet päätynyt työskentelemään näin erilaisissa projekteissa?
Monialaisuuteni taustalla vaikuttaa se seikka, että olen vilkas luonne ja kyllästyn asioihin nopeasti. Haluan uusia haasteita ja olen kiinnostunut monista asioista. Näyttelyprojekteihin ja isompiin tuotesuunnitteluprojekteihin liikkumista on helpottanut se, että olen ymmärtänyt, että lainalaisuudet ovat samat kaikilla muotoilun aloilla.

Mikä on sinulle tärkeää työskennellessäsi taiteen tai suunnittelutehtävien parissa?
Vaalin valinnan vapautta. Sitä, että valitsee ne tekotavat ja aiheet, jotka itselle tuntuvat hyviltä, ja että toisaalta antaa myös vapauden vaihtaa niitä tarpeen tullen. Ei pidä tehdä asioita, jotka eivät ole totta itselle. Vaalin työskentelyssäni myös leikkiä. Leikki-sanaan liittyy usein negatiivisia assosiaatioita, sillä se nähdään usein huuhaana, vähän sellaisena päämäärättömänä puuhailuna, mutta minulle se on osa suunnitteluprosessia ja yksi työskentelymenetelmistä, joita käsittelen kirjassani. Leikki on erilaisten muotoilullisten vaihtoehtojen punnitsemista ja niiden tarkastelua eri näkökulmista.

Juhlanäyttelyssäsi Order and Principles palaat painokankaisiin, tekniikkaan, jolla aloitit urasi. Miten päädyit aikanaan painokankaiden pariin ja miten luonnehtisit työskentelyäsi?
Opiskeluaikana opin tekemään asiat todella huolellisesti ja oikein, mutta valitsin sitten omaksi jutukseni sen, joka on kaikkein vapain eli painokankaan. Olen sellainen isommalla pensselillä sutija. Muotokieli ja väri ovat minulle tärkeitä, ja ne tulevat painamalla helpoiten, ilman mitään suurta prosessia. Olen myös systeemien rakentelija, sillä järjestelmät kiehtovat minua. Kuvioiden teko on minulle tapa jäsentää ajatuksia ja saada asiat paikoilleen, kuvio kerrallaan. Vuoropuhelu kuvioiden kanssa on kuin peliä; yksi muutos vaikuttaa koko kuvioon.

Millaisena näet tekstiilitaiteen aseman taiteen kentällä?
Tekstiilitaiteella on ehdottomasti vahva paikkansa taidekentässä. Tekstiilitekniikat ja -materiaalit ovat viime vuosina tulleet myös kuvataiteilijoiden välineiksi. Se, että kuvataiteilijat tekevät taidetta tekstiilimateriaaleilla, ei syö mitenkään meidän alaamme. Päin vastoin, sehän on tuonut tietynlaista tekemisen vapautta ja laajentanut ilmaisua. Tekstiilitaiteessa on perinteisesti haettu esteettisyyttä ja harmoniaa, jotka saadaan aikaan teknisellä taituruudella ja tarkkuudella. Minunkin opiskeluaikanani piti vielä tehdä teknisesti ja tyylillisesti ”oikein”, mutta tänä päivänä voi tehdä monella eri tavalla. Nykyään ei ole mitään sellaista yhtä mestaritasoa, jolla töitä pitäisi toteuttaa, vaikka toki perustaidot, ymmärrys materiaaleista ja välineistä on hyvä hallita. Olen epäortodoksisesti tekemisen kannalla. Että kokeilee tehdä toisin kuin tavallisesti, koska niitä polkuja pitkin voi luoda jotain aivan uutta. Uusia asioita syntyy myös vahingossa ja virheiden kautta.

Vuoden tekstiilitaiteilijana haluan puhua ehdottomasti tekstiilipohjaisen taiteen erityislaatuisuuden puolesta. Se tuo materiaalisuudessaan jotain sellaista, mitä esimerkiksi maalaustaide ei tuo. Tekstiiliteos on eri juttu kuin juliste tai grafiikanvedos, koska siinä on aina tekstuuri mukana, painokankaissakin. Tekstiiliteoksiin sisältyy materiaalin lämpö ja kaikille ihmisille yhteinen kokemus tekstiileistä. Tekstiilin kosketus vertautuu mielestäni maku- tai hajuaistiin, sillä siitä syntyy yhtä vahva, perustavanlaatuinen tunnekokemus. Toivoisin, että tekstiilejä käytettäisiin julkisissa tiloissa enemmänkin, koska ne herättävät muistoja tavalla, jota muut materiaalit eivät tee. Tekstiilillä on myös käytännönläheisiä tehtäviä, muun muassa tuoda pehmeyttä ja estää kaikumista.

Alan arvostus ja profilointi eli se, mihin kategoriaan haluamme kuulua, lähtee meistä itsestämme. Jotta tulemme nähdyksi ja kuulluksi taiteen kentällä, kyky puhua omista töistä, oman työn arvostus ja itsearviointi pitää olla kohdillaan.

ORDER AND PRINCIPLES -juhlanäyttely 16.2.–5.3.
Aalto-yliopiston galleria V1
Otaniementie 14, Espoo
Avoinna ma-to klo 8­­­–21, pe 8-20, la 9­­–17

Tutustu Laura Isoniemen töihin tarkemmin osoitteessa www.lauraisoniemi.com

Artikkelin kuva: Eeva Suorlahti