Haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme palvelemaan ja inspiroimaan TEXOn aina vaan monipuolistuvaa jäsenistöä. Jäsentemme ammatillisen toiminnan ja intressien kirjo on niin keskeisin voimavaramme kuin tarjonnan kohdentamisen haasteemme. Jotta TEXO keskittäisi resurssit jatkossa juuri oikeisiin asioihin, eli niihin, joita jäsenistömme eniten halajaa ja jotka parhaiten tukevat ammatillista kehitystä, olemme käynnistäneet laajan kartoitustyön, jonka tulokset tulevat ohjaamaan TEXOn toimintaa tulevaisuudessa. Hankkeen ensimmäinen askel on jäsenkysely. Pyydämme kaikkia vastaamaan siihen aktiivisesti ja runsaslukuisesti. Mitä enemmän saamme vastauksia, sitä täsmällisemmin voimme jatkossa palvella teitä kaikkia.
TEXOn tulevaisuusnäkymien uudistaminen on käsissäsi, vaikuta!
Vastaathan kyselyyn 25.11. mennessä. Linkki kyselyyn löytyy viimeisimmästä uutiskirjeestä!
KUVA: MELISSA SAMMALVAARA