Villa Gyllenbergissä huhtikuun alussa avautunut Morbus-näyttely esittelee sairautta ja sairastamista käsittelevää nykytaidetta. TEXOlainen Raija Jokinen on yksi kuraattorin, taiteilija Magdalena Åbergin mukaan valitsemasta viidestätoista nykytaiteilijasta. Lisäksi mukana on muutamia vanhempia teoksia.

Näyttelyn esittelyteksti kuvailee, kuinka terveyttä seuraavien laitteiden ja applikaatioiden kautta meistä on tullut kuin ”kehojemme käsikirjoittajia” yrittäessämme esimerkiksi ruokavalion, liikunnan, lääkkeiden, kauneushoitojen ja leikkausten kautta tavoitella epärealistista fyysistä täydellisyyttä. Suorituskeskeisessä ja terveysintoiluun taipuvaisessa kulttuurissa ei ole tilaa haavoittuvaisuuden ja kuolevaisuuden pohdinnalle.

Taide voi olla sekä taiteen tekijöille että taiteen katsojille tapa kohdata sairauteen, kehon ja mielen toiminnankyvyn heikentymiseen ja kuolemaan liittyviä pelkoja. Hauraus ja vajavaisuus, jotka ovat osa sairastamista, muistuttavat kuolevaisuudesta ja kasvattavat myötätuntoa toisiamme kohtaan. Näyttelyssä esiteltävä taide pohtii, voimmeko löytää kauneutta myös kehomme sisältä, sen sairaudestakin?

Raija Jokinen on suomalainen tekstiili- ja kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä ja Sipoossa. Hän valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1990. Teoksissaan Jokinen käyttää maalausta, piirustusta, paperinvalmistusta ja kirjontaa yhdistävää omaa tekniikkansa, jossa päämateriaalina on pellavakuitu.

Hänen teoksissaan esiintyy usein ihmisen fyysisestä olemuksesta muistuttavia kuvioita kuten hermosto, verenkierto ja ihon rakenteet, jotka lomiutuvat ja sulautuvat juuristojen ja oksien verkostoja kuvaaviin muotoihin olematta kuitenkaan erityisesti mitään niistä. Muotojen samankaltaisuus ja loputtomat variaatiot kiehtovat Jokista.

Näyttelyn muut taiteilijat ovat: Oscar Chan Yik Long, Saara Ekström, Ulla Jokisalo, Tapani Kokko, Ida Koitila, Henrika Lax, Johanna Naukkarinen, Eeti Piiroinen, Jyrki Riekki, Mari Sunna, Pauliina Turakka Purhonen, Hanna Vihriälä, Viggo Wallensköld, Magdalena Åberg sekä Albert Edelfelt, Helene Schjerfbeck, Hugo Simberg ja Rafael Wardi.

MORBUS

2.4.2025 – 21.9.2025

Villa Gyllenberg
Kuusisaarenpolku 11,
00340 Helsinki

Avoinna ke, la ja su kello 12-17

***
Artikkelikuva: Raija Jokinen, yksityiskohta teoksesta Sotku, 2024.