TEXOlaisen tekstiilisuunnittelija Teija Vartiaisen ja Finsketin yhteistyömallisto on nyt julkaistu. Mallisto sai alkunsa Young Finnish Designin ja PaaPii Designin viime keväänä järjestämästä kuosisuunnittelukilpailusta, jonka miestenvaate/unisex -kategorian Vartiainen kuoseillaan voitti.
TEIJA VARTIAINEN x FINSKET -mallisto kertoo uteliaan mielen tarinaa. Kuosit perustuvat lukuisiin tutkimusmatkoihin lähelle ja kauas, sekä eri lähteistä peräisin olevien elementtien oivaltavaan rinnastamiseen. Lopullinen mallisto koostuu kahdesta kuosista, jotka ovat alun perin peräisin eri kuosiperheistä. Vaikka kuoseja ei ollut suunniteltu yhteen, niiden molempien taustalla on tutkimusmatkat kätkettyihin luonnonhistoriallisiin kokoelmiin.
Tänä syksynä molemmat kuosit, Cervus Dybowskii ja Basaltti, ovat saatavilla kahdessa värityksessä unisex-collegepaidoissa ja t-paidoissa.
Cervus Dybowskii -kuosi on koottu vuosien varrella kerätyistä valokuvista digitaalisen kollaasitekniikan avulla. Alkuperäisiä valokuvia eläinten kalloista, linnuista ja kiitäjistä on käsitelty esimerkiksi kääntämällä ne negatiiveiksi, mikä on luonut omaperäisen tulkinnan tutusta aiheesta. Rajallinen värimäärä on saavutettu rasteroimalla kuvat, mikä säilyttää rikkaan sävyvaihtelun, mutta mahdollistaa kankaiden painamisen rotaatiopainatuksella.
Basaltti-kuosi sai alkunsa geologiasta: ”Minua on aina kiehtonut erilaiset luonnonmuodostelmat, kuten maakerrostumat, sedimentit, kivet, lohkareet, tulivuoret jne. Kuosi syntyi vesivärimaalauksesta, jossa tutkin vesivärien ja suolan käyttäytymistä märkää märälle -tekniikalla. Kuosin alkuperäinen väritys, pinnan rakeisuus ja vaihtelevat tekstuurit muistuttivat minua vulkaanisesta kivestä, joka voi olla samanaikaisesti kiinteässä tai nestemäisessä muodossa.” Vartiainen kertoo.

***
Tuotekuva: Finsket
Kuva luonnoskirjasta: Teija Vartiainen