Tämä vuonna Ornamo-säätiön haussa apurahojen teemana oli tukea hankkeita, joissa painopiste on muotoilijan tai taiteilijan ammattietiikan ja oikeuksien vahvistamisessa ja edistämisessä. Hankkeiden toivottiin nostavan esiin muotoilijan tai taiteilijan ammattimaisen toiminnan ja edistävän ymmärrystä muotoilun tai taiteen asemasta julkisella tai yksityisellä sektorilla.
Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n hallitus sekä Ornamon stipenditoimikunta arvioivat hakemukset ja antoivat ehdotuksensa Ornamo-säätiön hallitukselle, joka päätti apurahansaajat stipenditoimikunnan ehdotusten pohjalta.
Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n jäsenille suunnattu Eva Taimin rahaston apuraha 2 500€ myönnettiin Hanna-Kaisa Korolaiselle ”Elvis, Niki ja idolit” -projektiin. Hanna-Kaisa Korolainen toteuttaa uusia seinävaatteita vuonna 2017 aloittamaansa projektiin Elvis, Niki ja idolit. Silkkiset seinävaatteet kudotaan käsin jacquard– tekniikalla. Kutomisen jälkeen teokset väritetään mangatusseilla ja kuivapastelleilla. Alussa Korolaista kauhistutti lähteä ”pilaamaan” silkkiperhosten toukkien ja kehrääjien hartaudella ja ammattitaidolla valmistamaa japanilaista silkkilankaa. Siinä silkin kaunis kiilto peittyy tussin ja kuivapastellin alle. Tekniikka uudistaa kuitenkin kiinnostavalla tavalla vanhaa tekniikkaa; teoksillaan Korolainen haluaakin ylläpitää ja elävöittää vanhoja käsityötaitoja.
Kudoksissa esiintyvät Elvis Presleyn ja Niki de Saint Phallen kaltaiset kulttihahmot, musiikin ja taiteen ikoninomaiset kuninkaalliset, jotka jäivät molemmat jollakin tapaa omien imagojensa vangeiksi. Uusiin teoksiin valitaan uusia eri aikakausien ikoneja, jotka ovat jollain tapaa kokeneet saman julkisen ja yksityisen välisen ristiriidan. Taiteellisten kokeilujen inspiraationa toimii Andy Warhol. Digitaalinen jacquard-tekniikka toistaa melkein identtisesti alkuperäistä kuvaa, toisaalta värittäessään kankaan Korolainen tuo prosessiin vahvasti myös oman kädenjälkensä.
TEXO totesi perusteluissaan haluavansa osaltaan tukea Korolaisen vakuuttavaa työtä tekstiilitaiteen kentällä.
Tekstiilitaiteilijat TEXO ry:n jäsenille suunnatun Mirja Tissarin rahaston apurahan 2 500€ sai Raija Jokinen, Asia-Europe 5-näyttelyyn ja sen järjestämiseen 2021–2022.
Asia-Europe -näyttelykonseptin on kehittänyt vuonna 2009 belgialainen Erny Piret ja Asia-Europe 1–4 -näyttelyt ovat olleet esillä mm. seuraavissa museoissa: Musée de la Tapisserie (Tournai, BE), Deutsches Textilmuseum (Krefeld, DE), Central Museum of Textiles (Lodz, PL) sekä Museum Jean Lurçat and Contemporary Tapestry (Angers, FR). Viides näyttelykierros avataan Kouvolan taidemuseossa 2021, mistä se jatkaa Belgiaan, Saksaan ja Tanskaan.
Näyttelyt on koostettu vapaaehtoisten taiteilijoiden voimin ja AE5-työryhmässä toimivat taiteilijat Puolasta, Ranskasta, Belgiasta ja Suomesta. Näyttelykonsepti korostaa nykytekstiilitaiteen kulttuurisia omaleimaisuuksia sekä kannustaa kohtaamisiin ja vuorovaikutukseen yli rajojen, mikä on haastavaa koronan tuoman tilanteen takia, mutta myös tärkeää.
Hanke nostaa esiin tekstiiliin perustuvan taidemuodon, tekstiilitaiteilijan ammattimaisen toiminnan ja edistää ymmärrystä tekstiilitaiteen roolista ja toiminnan haasteellisuudesta. Näyttelyt ovat saaneet kasvavan joukon katsojia ja kiinnostus on herännyt ympäri maailmaa. AE-näyttelyt ovat alkaneet kerätä koko maailman laajuista verkostoa.
TEXOn perustelujen mukaan kyseessä on mielenkiintoinen, kansainvälinen projekti, joka koskettaa laaja-alaisesti sekä yleisöä että alan ammattikuntaa. Hanke nostaa esiin tekstiilitaiteilijan ammattimaisen toiminnan ja edistää ymmärrystä tekstiilitaiteen asemasta, myös toiminnan haasteellisuudesta. Raija Jokisen mukanaolo kansainvälisessä työryhmässä edistää alan kulttuurista vaihtoa ja tekstiilitaiteen näkyvyyttä.
Ornamo-säätiön vuoden 2021 apurahahaku julkistetaan tammikuussa.
Artikkelin kuvituskuvana on Hanna-Kaisa Korolaisen teos ”Suspicious Minds (Elvis), joka on esillä parhaillaan käynnissä olevassa Paljain Silmin – With the Naked Eye näyttelyssä Suomenlinnassa. Kuva: Miia Pöytälaakso
***